perjantai 19. tammikuuta 2018

Putkiongelmat ja niiden kanssa pärjääminen





















Ihanaa olla kotona.
Ja tosiaan tehdä normiaskareita.
2kk meni aikalailla kotoa poissa,
koska putkiongelma jatkui sen aikaa.
Ei voinut käydä vessassa tai pestä pyykkiä etc.

Viemäriongelmat pahenivat koko aika,
mutta lopulta selvisi mikä aiheutti tämän.
Ongelma poistettiin ja nyt koti on taas koti.
Luottamus viemäreihin tosin kasvaa vasta ajan kanssa takaisin,
Mutta onneksi saimme jäädä kotiin!

Ja sen voin sanoa,
että kyllä stressasi ja paljon ja vaikka ei sillä hetkellä tuntunut siltä niin stressin loputtua oireet pahenivat taas.
Kyllä olen taas palautumassa normeihin,
mutta ajan kanssa vasta tai katsotaan kuinka kauan menee.

Pääasia, että olemme kotona.
Mutta vaikka olimme pienissä pätkissä kotoa pois,
tulihan siitä turhaa kustannusta kuitenkin.
En tiedä mitä kautta, mutta olisi kiva saada jotain hyvitystä kuitenkin.
Maksoimme kuitenkin vuokrat ja laskut ajalta kuin olisimme asuneet täällä koko ajan.

Hei! Tässä kohtaa on silti suunta vain ylöspäin jälleen,
joten kaipa suuntaamme sinne! 
Kiitos jos jaksoit lukea vuodatuksen loppuun asti.

Putkiongelmat ja niiden kanssa pärjääminen

Ihanaa olla kotona. Ja tosiaan tehdä normiaskareita. 2kk meni aikalailla kotoa poissa, kosk...